perjantai 14. syyskuuta 2012

Piparminttu-unelma





Leipaisin tämän kakun jo tuossa aiemmin tällä viikolla, sain vasta nyt aikaiseksi lisätä tänne.

Kakkua kuvaillessani, totesin, että ei minusta kyllä valokuvaajaa saa... Eikä kirjailijaakaan, nytkun näitä mun tekstejäni lukee...

ASIAAN! Alkuperäinen kakku tunnetaan nimellä Päivin unelma a.k.a suklaatryffelikakku, mutta jouduin tekemään pieniä muutoksia ---> Esimerkiksi alkuperäiseen reseptiin tulee rommia ja Pekkahan ei siitä kauheasti piittaa, joten päätin korvata kyseisen aineen piparminttuaromilla ja taisi multa puuttua myös muita oleellisia aineita, mutta ne saatte sitten selville, jahka joskus jaksan tehdä ihan alkuperäisen kakkusen ja postata sen tänne :)

p.s Söin koko kakun melkein ihan yksin ja tarvitset keittiö vaa'an tätä reseptiä varten.

Kaakaojauheesta sen verran, että suosittelen käytettäväksi sitä tummaa ja kitkerää esim. Van Houtenia. Kakku onnistuu kyllä ihan juomajauheestakin, mutta pohjasta ei tule niin täyteläinen ja kakun tasapaino kärsii. Ja uteliaalle tiedoksi, jos käyttää juomajauhetta, pohja maistuu ihan mokkapalojen pohjalta... Ei toimi minun mielestäni yhtään tämän kakun kanssa.

Piparminttu-unelma

Pohja:

37g Voita
37g Sokeria
1 Munaa
37g Vehnäjauhoja
0,5tl Leivinjauhetta
n. 12g Kaakaojauhetta
25g Mantelirouhetta

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Voitele n. 20cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka ja peitä pohja leivinpaperilla. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan.
Paista uunissa n. 10-15 min (Töki varuiksi kakkua välillä, jottet polta).




Tryffelipäällyste:

100g Tummaa suklaata
75g Maitosuklaata
50g Voita
1,5dl Vispikermaa (Normaalisti kuohua, mutta sitä ei sattunut jääkaapissa olemaan, vispi toimii tässä ihan yhtä hyvin)
37g Kauraleseitä
n. 1rkl Piparminttuaromia

Heitä suklaat, voi ja kerma kippoon ja sulata vaikka mikrossa (Vesihaudekkin käy, jos on kärsivällisyyttä.)
Laita seos jääkaappiin n. tunniksi ja sekoittele välillä.

Valitettavasti ei löydy kuvaa jossa massa olisi sulaa. Joudutte tyytymään pelkkään 'ennen'-kuvaan :D


Seoksen seistyä tarpeeksi, lisää joukkoon kauraleseet ja piparminttuaromi. Levitä seos kakkupohjan päälle ja laita vielä jääkaappiin jähmettymään. (Pakastin myös käy, jos ei edelleenkään ole sitä kärsivällisyyttä :D)



OBS! Jos ei omista näin pientä irtopohjavuokaa, vaan omistaa sellaisen n. 24cm tuplaa aineiden määrät. Paista isompaa määrää n. 20-25 min (Edelleen töki välillä, jottei pala. Ajat viitteellisiä)

3 kommenttia:

  1. Voi ei, vähän hyvän näköstä... :p~

    VastaaPoista
  2. Nomnomnom ^^ Jos mulle joskus tulee leipomisinpis, niin tiedän mitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just sitä kakkua mitä söit meillä, ilman rommia ja lisätyllä piparmintulla :)
      On niiiiin superhelppo tehdä, mutta odottelu on aivan liian pitkä :DD Ja oon kyl monesti oikonut tuossa täytteessä... En oo laittanut sitä jääkaappiin, vaan oon suoraan heivannut sen kakun päälle :D (Osittäin myös siksi, että en kauheesti enää lue ohjeita ja unohdan kyseisen vaiheen) :DD

      Poista